Single post

Kuinka tehdä rekan ohjaamosta kodikas?

 

Rekan ohjaamo on monen ihmisen työpaikka, joka on siis niin toimisto kuin jopa makuuhuonekin. Tästä syystä ohjaamon tulee olla toimiva, mukava ja mahduttaa sisäänsä monenlaisia toimintoja. Koska rekan ohjaamossa saattaa vierähtää useampikin päivä, haluaa moni muokata autoa hiukan kodikkaammaksi, onhan se kuitenkin kuin toinen koti aina töissä ollessa.

Kaikille työ ei tietysti tarkoita yön yli ajoa tai pitkiä reissuja, mutta joitakin rekkakuskeja homma voi viedä pois kotoa useammiksi päiviksikin. Ja silloin kyllä varmasti kaipaa kodikasta paikkaa, jossa rentoutua ja levätä ennen homman jatkumista.

Millä tavoin rekan ohjaamosta sitten voisi tehdä kodikkaan? Kannattaa aivan ensi alkuun miettiä, mitkä asiat itselle tekevät kodin tuntua ja lähteä sitä kautta kehittelemään omia visioita. Suuria huonekaluja ei mukaan tietysti mahdu, mutta pieniä säilytysratkaisuja, tekstiilejä tai muuta mahdollista voi etsiä esimerkiksi osoitteesta furniturebox.fi, verkkokaupasta tilaaminen kun käy varsin vaivattomasti nykypäivänä.

Mitat ja tärkeät toiminnot ohjaamon sisustuksen rajoittajina

Rajoittaminen saattaa kuulostaa tylsältä sanavalinnalta, mutta totuus tosiaan on se, että rekan ohjaamon sisustusta rajoittavat tärkeät toiminnot, joita kuljettajan on työtä tehdessään pystyttävä käyttämään. Näitä toimintoja on yleensä enemmän kuin henkilöautossa, joten ne vievät muiden teknisten laitteiden kanssa enemmän tilaakin. Toisaalta, kyllä useimmista ohjaamoista löytyy tilaa myös asioille, joilla sen voi muokata kodikkaaksi. Esimerkkejä tällaisista asioista ovat esimerkiksi mukavat lakanat, laadukkaat petivaatteet sekä oikeat astiat, joille yleensä löytyy pieni tila jostakin ohjaamon nurkasta.

Rekan ohjaamon koko vaikuttaa tietysti myös siihen, kuinka sitä voi personoida ja muokata. Uudet rekat ovat kuitenkin jo alusta lähtien pyritty luomaan niin, että niiden ohjaamosta löytyy tilaa jopa pystyssä seisomiseen. Tällaisissa ohjaamoissa kodikkuutta on luotu myös tyylikkäillä väreillä ja kestävillä ja laadukkailla materiaaleilla.

Vinkit rekan ohjaamon kodikkuuden lisäämiseen

Jotta rekan ohjaamosta saa mahdollisimman kodikkaan, ilman esimerkiksi näkyvyyden vähenemistä tai muiden tärkeiden toimintojen rajoittamista, on tärkeää mitata ja selvittää, kuinka paljon tilaa kyseessä olevan rekan ohjaamossa on ja kuinka paljon tavaraa sinne mahtuu. Julisteet ja valokuvat lisäävät kodikkuutta, mutta niiden kanssa kannattaa pitää kohtuus mielessä ja valita vain muutama itselle tärkeä kuva rekan ohjaamoon kiinnitettäväksi.

Huovat, tyynyt ja muut tekstiilit lisäävät kodikkuutta, mutta niidenkin kohdalla kannattaa pitää mielessä se, että niitä mahtuu säilyttämään autossa myös sen liikkeessä ollessa. Kaiken kaikkiaan yleisohjeena voisi pitää sitä, että vähemmän on enemmän.

theme by teslathemes
tesla